Fritzin "isä-lapsi-kaveri-tottispäivä" Liedossa 24.2

Kokoonnuimme treenipäivän merkeissä Lietoon Turun Koirakoulun tiloihin tottistelemaan, mukana ilahduttava määrä Tittiksen lapsia ja muuten vaan kavereita.

Vaikka ei tämän talven kelejä ole voinut kylmiksi kutsua, täytyy sanoa että oli aivan mahtava treenata lämmitetyssä hallissa=)
 Kouluttajana meillä oli "dobberi-Marko", eli Marko Helttula, joka on sen verran Turun alaosaston kentällä vuosien mittaan pyörinyt, että rottiksenkin sielunelämä on tullut tutuksi, vaikka dobermannharrastaja "viralliseti" onkin;-) Aika kului kuin siivillä ja tuntui että pääsimme raapaisemaan vain pintaa, mutta toivottavasti jokaiselle jäi jotakin vinkkiä takaraivoon, jota alkaa työstämään, nyt kuin videokameroiden polte on himmennyt eikä tarvitse enää jännittää=) Jokainen voi sitten kotisohvalla raastaa peruukkiaan tai röyhistää rintaansa, kun suorituksiaan katselee. Nyt kun into on päällä ja jatketaan touhuamista, kokoonnutaan huhtikuussa seuraavan kerran katsomaan mitä ollaan saatu aikaiseksi ja toukokuun leirillä sädehditään sitten jo kilpaa=D
Kiitos vielä kerran osallistujille, Markolle perusteellisesta paneutumisesta itse kunkin suorituksiin ja Hannalle kuvista !!!  
Tässä muutamia otoksia päivästä (kuvat Hanna Hynynen), videot on jo polttovaiheessa, eli tulossa on=)

  

                                        

                                    

                              

                           

                              

 

 

 

                                Fritzin "isä-lapsi-leiri", eli tottis- ja jälkiviikonloppu
                                    Tammelan Rottishovissa 18-20.5

                                   

Viikonloppuna kokoonnuimme Rottishoviin tottiksen ja jäljestyksen merkeissä, leirille osallistui Fritzin jälkeläisiä sen kaikista kolmesta pentueesta. Mukana oli myös muutamia muita rottiskavereita, kaiken kaikkiaan hienot 15 koirakkoa ja tukijoukot päälle. Kouluttajina toimi Tarja Torvinen ( boxer kennel Skybridge) ja Kari Latva (rottweiler kennel Zauberwort). Molemmat kouluttajat hoitivat hommansa erinomaisesti, motivaatio ja innostus tekemiseen lisääntyi varmaan meillä kaikilla.

Olen iloinen ja ylpeä, että niin moni teistä saapui paikalle pitkänkin matkan takaa ja erityisen ylpeä olen siitä, kuinka motivoituneesti kukin teistä treenasi koiriensa kanssa ja edistystähän näkyi heti kahden päivän aikana. 

Lämpimät kiitokset kaikille viikonloppuun osallistuneille, kouluttajille, koulutettaville ja erityisesti iso kiitos vielä tätäkin kautta Åsalle ja Armille, jotka taikoivat ruokaa pöytään ja kiukaan kuumaksi. Syksyllä jatketaan samoissa merkeissä!